Joulukuussa 2006 Ahlsell sopi pienestä, mutta merkittävästä yrityskaupasta. Tällöin Ålands El-Center AB liitettiin osaksi konsernia, mikä merkitsi etenemistä kokonaan uudelle toimialalle Suomessa. Myöhemmin Ahlsell Oy osti Sähkötarvike- ryhmän, jonka myötä yhtiö nousi valtakunnalliseksi sähköasennustuotteiden toimittajaksi.
Samankaltainen kehitys tapahtui aiemmin Koneet ja työkalut -segmentissä, joka on pääasiassa yritysostojen kautta kehittynyt kiinteäksi osaksi Ahlsell Oy:n palvelutarjontaa. Samaan aikaan tuotevalikoiman laajenemisen kanssa on perustettu uusia toimipaikkoja eri puolelle Suomea parantaen maantieteellistä kattavuutta ja tuoden palvelut entistä lähemmäksi asiakkaita.
Ahlsell Oy:n määrätietoinen laajentuminen sekä uusiin tuotesegmentteihin että uusille paikkakunnille on pitkäjänteisen ja johdonmukaisen strategian tulosta. Kokemus on osoittanut, että olemme oikealla tiellä; asiakkaat haluavat ostaa yhdellä kertaa enemmän ja hyötyvät kokonaisvaltaisesta palvelustamme. Laajemman tuotevalikoiman saatavuus samasta paikasta helpottaa ja nopeuttaa asiakkaiden hankintojen tekemistä. Tämä tukee tavoitettamme, joka on tehdä asiakkaiden elämä helpommaksi.
Sähköasennustuotteissa noudatamme samaa tuotefilosofiaa kuin muissakin segmenteissä. Tarjoamme maailman johtavien valmistajien tunnettuja tuotteita, jotka on suunniteltu vaativaan ammattikäyttöön. Asiakkaat voivat luottaa siihen, että meiltä ostetut tuotteet täyttävät tiukat laatuvaatimukset. Tuotevalikoimamme elää asiakkaiden vaatimusten mukana. Perusvalikoima päivittäin tarvittavia tuotteita on saatavana noutoyksiköistä heti mukaanotettavaksi ja Hyvinkään keskusvaraston jatkuvasti lisääntyvä laaja tuotesortimentti on tilattavissa seuraavan päivän toimituksiin.
Suunnitelmiemme mukaan sähkötarvikkeet tulevat asteittain kaikkien Ahlsell Oy:n noutoyksiköiden valikoimiin, jolloin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisimman laajaa kokonaispalvelua koko valtakunnan alueella. Sähkötoimialan henkilöstöllä on pitkä kokemus ja vankka osaaminen sähköasennustuotteista. Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä sekä asiakkaidemme että tavarantoimittajiemme kanssa, mikä auttaa myyjiämme tuntemaan asiakkaiden tarpeet ja valitsemaan mahdollisimman kilpailukykyiset ratkaisut niiden täyttämiseksi.
Toivotan kaikki lukijat sydämellisesti tervetulleiksi tutustumaan noutoyksiköidemme valikoimiin. Sähkötarvikkeita myyvät yksiköt on lueteltu toisaalla tässä lehdessä.
Martti Forss
Toimialajohtaja, Ahlsell Oy