Ahlsellin sähköiset laskut kulkevat jatkossa sanomavälitysoperaattori Pageron kautta. Muutos on osa sopimusta, jonka LVISNet-palvelusta vastaava Suomen LVIS-Tietoverkko on neuvotellut päämiestukuilleen. Myöhemmin tänä vuonna aukeaa myös uudistunut LVISNet-palvelu Pageron ylläpitämänä.
- Lähdimme etsimään sähköisen viestinnän tulevaisuuden teknologiaan perustuvaa ja loppukäyttäjän kannalta helppoa ja joustavaa ratkaisua uudistamaan kauppatietojen sähköistä viestintää, toteaa LVIS-Tietoverkon toimitusjohtaja Jorma Häll.
– Meillä oli mukana palvelun rakennuttamisvaihtoehtokin, mutta Pageron nykyinen palvelu sisältää pitkälle mietittyinä kaikki oleelliset palvelut ja valmiudet niin tukkujen kuin tukkuasiakkaidemmekin kannalta.
- Tietenkin myös kustannustehokkuus välitysketjun molempien päiden osalta sekä edellytykset hoitaa kasvava kokonaisvolyymimme olivat edellytyksiä tälle ratkaisulle. Kaikki Ahlsellin sähköiset laskut tulevat jo tämän kevään aikana siirtymään Pageron välitykseen.
Verkkolaskuja vastaanottavat asiakkaamme saavat laskunsa oman operaattorinsa kautta aivan kuten tähänkin asti. Sitä mukaa, kun operaattori siirtyy välittämään Finvoice 1.3-version verkkolaskuja, voi asiakas saada laskunsa uuden toimialasuosituksen mukaisina ja vastaavilla tiedoilla kuin nykyiset OVT-laskut. Operaattori Pageron asiakkaat voivat saada uuden formaatin mukaiset verkkolaskut jo nyt.
Ne asiakkaat, joille Ahlsellin OVT-laskut ovat välittyneet LVISNetin kautta, saavat ne jatkossakin samalla tavalla. Uudistunut LVISNet 2.0-palvelu käynnistyy loppuvuodesta 2012. Sen myötä tukun asiakas voi vastaanottaa kaikki ostolaskunsa ja lähettää myyntilaskunsa Pageron kautta edullisesti ja helposti.
LVISNet-palvelu tiedottaa uudistuneesta palvelustaan ja sen myötä avautuvista mahdollisuuksista asiakkailleen sekä palveluun siirtymisestä hyvissä ajoin tänä keväänä. Nykyinen LVISNet-palvelu toimii vielä vuoden 2013 loppuun saakka.
LVISNet-palvelu
0103204660, vaihde
0405603281,Taina Liimatainen,
asiakasuhdepäällikkö kysy@lvisnet.fi
Ahlsell verkkolaskuasiat:
edi@ahlsell.fi