Geberit Oy:n kiertue "Geberit On Tour" kiersi ympäri Suomea huhtikuun alusta kesäkuun 10. päivään asti, aina Rovaniemeltä Maarianhaminaan.
Kiertueella Geberitin henkilökunta kertoi yrityksen tarjoamista mahdollisuuksista putki- ja saniteettipuolella. Mukana kiertueella olivat uudet puristuskoneet, Mapress- ja Mepla järjestelmät, PEH hiljaisine PP-Silent -osineen sekä saniteettipuolen tuotteet Duofix-asennuselementti seinä-wc:lle ja käsienpesualtaalle sekä Monolith-moduuli.
Kiertue herätti kovasti kiinnostusta. Erityisesti Mapress Super Size -osat sekä niiden puristaminen käytännössä kiinnostivat kävijöitä. Myös Geberitin sadevesi- ja viemärijärjestelmät olivat yleisön mielenkiinnon kohteena. Kiertueen matkassa kulki lisäksi puristuskoneiden testauslaite, mikä saikin useat LVI-asentajat tuomaan mukanaan koneita pikatestaukseen.
Yksi "Geberit On Tour" -kiertueen teemoista oli saada mukaan kilpailijoita lokakuussa järjestettävään Geberit Challenge -kilpailuun. Kiertueen aikana ilmoittautumisia tulikin runsaasti: Nyt kilpailuun päässeet parit on arvottu ja onnekkaille ilmoitettu. Kilpailusta on tulossa tiukka ja illasta varmasti hauska. Voittajat lähtevät ansaitusti tiukan puristuksen jälkeen viikoksi rentoutumaan Dubain lämpöön keväällä 2012.
Geberitin henkilökunta haluaa kiittää kaikkia kiertueeseen osallistuneita sekä sen onnistuneeksi tehneitä! Samalla Geberit toivottaa kaikki tervetulleeksi katsomaan Geberith Challenge -kilpailun finaalia 14. lokakuuta sekä juhlistamaan uusia toimitiloja Tahkotielle Vantaalle.

Geberit on sveitsiläinen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1874. Se on markkinoiden johtava asennusjärjestelmien, vesisäiliöiden ja huuhtelujärjestelmien, viemärijärjestelmien ja juomavesiputkistojen toimittaja. Geberit- konsernin liikevaihto on 1,3 miljardia euroa ja sillä on 5500 työntekijää. Geberitin tuotteet tunnetaan korkeasta laadustaan ja niitä käytetään sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Geberit Oy on konsernin suomalainen tytäryhtiö, jonka toimipaikka on Espoossa.