Jo pidemmän aikaa ovat mediat täyttyneet ikävistä talousuutisista. Elämme muutoksien ja mahdollisuuksien aikaa. Vaikka yleinen taloustilanne on näyttänyt nyt varjoisan puolensa, on yritettävä etsiä tilanteesta myös sen valoisat puolet. Emme voi vain jäädä paikoillemme murehtimaan nykyistä tilannetta vaan on etsittävä keinot, joilla nousemme nykytilanteesta entistäkin ehompana.
Negatiiviset uutiset ja tilanteen nopea heikentyminen ovat laittaneet meidät kaikki tarkastelemaan asenteitamme ja toimintatapojamme. Osaan muutoksista olisi ehkä ollut tarvetta jo ennen taloustilanteen heikentymistä, mutta vasta nykyinen tilanne on saanut näkemään kokonaiskuvan. Nykytilanne on antanut puitteet suuremmille muutoksille, jotka eivät ehkä olisi olleet mahdollisia toteuttaa vielä jokin aikaa sitten.
Nykyisessä tilanteessa emme halua jäädä paikoillemme odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan tahdomme osallistua tilanteen parantamiseen ja muutoksien kautta kehittämiseen.
Ahlsell Oy on vastannut tilanteen asettamiin haasteisiin ryhtymällä omaan vastaiskuun. Monien muiden tapaan olemme tarkastaneet kulujamme ja karsineet ylimääräisiä menoja. Asiakkaiden tarpeisiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota palvelua parantamalla. Tästä hyvänä esimerkkinä käyttöönottamamme uusi asiakaspalvelujärjestelmä, jonka avulla pystymme tarjoamaan entistä tehokkaampaa palvelua.
Me Ahlsellilla haluamme nähdä nykyisen taloustilanteen mahdollisuutena ja tavoitteenamme on selvitä tästä kiperästä tilanteesta voittajana. Se vaatii työtä ja muutoksia, mutta mikäpä ei vaatisi ja tämän takia todellakin kannattaa taistella.
Vahvana rintamana haasteiden kimppuun!
Mika Salokangas
Toimitusjohtaja, Ahlsell Oy